Varsinais-Suomeen 47,4 miljoonaa euroa EU-rahoitusta vuonna 2025 alkaneisiin hankkeisiin
Varsinaissuomalaiset toimijat saivat viime vuonna 47,4 miljoonaa euroa yhteensä 538 EU-hankkeeseen, joissa oli mukana 420 eri maakunnan toimijaa. Suurimpia yksittäisiä tuensaajia olivat edellisvuosien tapaan alueen korkeakoulut. Tiedot käyvät ilmi Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston laatimasta EU-rahoitusselvityksestä, joka julkaistiin Turun Eurooppa-foorumin kynnyksellä. Varsinais-Suomen 10. EU-rahoitusselvitys vahvistaa maakunnan pärjäävän edelleen hyvin EU-rahoituksen kotiuttamisessa. Vaikka kahden edellisen vuoden luvuista jäätiin jonkin verran, pysyttelee maakunnan vuosittainen EU-rahoitussaanto tällä rahoituskaudella (2021–2027) 50 miljoonan euron tuntumassa. Vuosien 2021–2025 keskiarvo on 52,9 miljoonaa euroa. Vuosittaiset erot johtuvat pitkälti siitä, kuinka hyvin EU:n erittäin kilpailluista erillisohjelmista on pystytty kotiuttamaan rahoitusta, ja kuinka paljon rahoitusta on ollut jaossa. ”On hienoa, että Varsinais-Suomen saanto on tällä rahoituskaudella edelleen selkeästi korkeammalla tasolla aikaisempaan kauteen verrattuna. Kilpailu EU-rahoituksesta on kuitenkin kiihtynyt, mikä näkyy meilläkin erillisrahastoista saadun rahoituksen laskussa. Yhtenä syynä kilpailu
More from Varsinais-Suomen liitto (Regional Council of Southwest Finland)
- Varsinais-Suomi korostaa alueellisten tukien merkitystä tulevien investointien ja kasvun vauhdittajana
- Päivitetty ilmastotiekartta vahvistaa Varsinais-Suomen varautumista ilmastoriskeihin – tavoitteista ja toimenpiteistä kerätään palautetta
- Matkailun kasvu tarvitsee toimivia yhteyksiä ja sujuvia matkaketjuja
The rest of this wire is for subscribers
Every release from this source, the moment it crosses — plus 80+ other newswires, saved searches and instant alerts.
7 days, no card required.
Read releases like this the second they cross the wire.
1,200+ — live on PPN World right now. Every release from this source, the moment it crosses — plus 80+ other newswires, saved searches and instant alerts.
Start the free trial →Your announcement next? Distribute your press release to the global wires with PPN Source — and track its pickup live here.
PPN Source →