Arto Rastas, Teemu Korkalainen ja Bon Group avasivat tänään suositun irkkupubikonseptin Leville
Oliver’s Corner Levi avasi tänään ovensa Levin keskustassa. Arto Rastaan, Teemu Korkalaisen ja Bon Groupin yhteisen Bon Levi Oy:n ensimmäinen uusi ravintolakonsepti toi suositun irkkupubin takaisin Leville lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. Oliver’s Cornerin tarina alkoi Leviltä vuonna 2007. Konsepti laajeni Rovaniemelle vuonna 2012, ja Levin Oliver’s Corner palveli asiakkaita aina helmikuuhun 2017 saakka. Nyt Oliver on palannut takaisin sinne, mistä kaikki alkoi. Rento ilmapiiri, hyvä musiikki sekä laadukas ja monipuolinen juomavalikoima ovat edelleen Oliver’s Cornerin ytimessä. Rovaniemellä Oliver’s Corner tunnetaan erityisesti laajasta olut- ja viskivalikoimastaan, ja samaa Oliver’s Cornerin henkeä tuodaan nyt myös Leville. – Oliver’s Corner on tunnettu ja vahvan identiteetin omaava ravintolabrändi, jonka tarina alkoi Leviltä jo vuonna 2007. Kun Oliver’s Corner siirtyi vuodenvaihteessa osaksi Bon Groupia, näimme konseptissa paljon potentiaalia myös Levillä. Nyt on hienoa tuoda Oliver takaisin ja samalla kehittää konseptia vastaamaan tämän päivän Leviä ja sen kansainvälistä asiakaskuntaa , sanoo Bon Group Oy toimitusjohtaja Ville Puustinen . Oliver’s Corner Levi sijaitsee Levin
Read releases like this the second they cross the wire.
1,200+ feeds from 80+ newswires in one live cockpit — saved searches, instant alerts, AI summaries. 7-day free trial, no card required.
Start the free trial →Your announcement next? Distribute your press release to the global wires with PPN Source — and track its pickup live on PPN World.
PPN Source →