Skip to main content
ePressi (Finland)·FI·

Suomen söpöin mansikkakattaus valittu – aikuisten mansikkabileet vei voiton!

Puutarha- ja viheralan ammattinäyttelyssä Lepaa 2026 kävijät äänestivät Suomen söpöimmän mansikka-aiheisen kattauksen. Näyttelyssä haluttiin nostaa Vuoden HeViä mansikkaa Mansikka on suomalaisille tuttu ja suosittu marja. Puutarha-alalla se on merkittävä viljelykasvi, jota kasvatetaan sekä avomaalla että tunneleissa. Lisäksi mansikkaa viljellään ryhmäkasvitarhoilla kuluttajille myös amppelikasviksi. Kotimaiset Kasvikset ry on valinnut tänä vuonna mansikan, ja myös ensi kertaa marjan, Vuoden HeViksi. Aikuisten mansikkabileet ylivoimaiseen voittoon Elokuun puolivälissä järjestetyssä Lepaa 2026 -näyttelyn Suomen söpöin mansikkakattaus -äänestyksessä rakastettu ja tunnistettava marja esiintyi kolmessa teemoitetussa kattauksessa: mansikka-mehukestit, aikuisten manskubileet ja viljelijän taukokahvit. Ylivoimaiseen voittoon 213 äänellä nousi aikuisten manskubileet. Kattauksesta löytyi esimerkiksi suloinen pitsireunainen liina ja mansikoin koristellut, aikuisten jälkiruokajuomaan sopivat lasit ja karahvi. Loput kaksi teemaa saivat kummatkin reilut sata ääntä. Yhteensä ääniä annettiin 426. Niukasti hännille jäi viljelijän taukokahvit. – ­Ehkä viljelijällä on kädet sen verran täynnä töitä se

Read releases like this the second they cross the wire.

1,200+ feeds from 80+ newswires in one live cockpit — saved searches, instant alerts, AI summaries. 7-day free trial, no card required.

Start the free trial →

Your announcement next? Distribute your press release to the global wires with PPN Source — and track its pickup live on PPN World.

PPN Source →
Shared via PPN World — real-time press release intelligence.